Näin tehdään keittiöremontti edullisesti

Keittiö

Jos olet silmäillyt asuntojen myynti-ilmoituksia niin sanotusti ostohousut jalassa, ovat alueesi asuntojen hinnat tulleet sinulle tutuiksi. Jos jokin kohde vaikuttaa olevan selkeästi alle markkinahinnan, on syytä olettaa, että siinä on normaalia enemmän korjattavaa. Esimerkiksi kosteusvauriot, puutteellisesti toteutettu yläpohja tai vailla salaojia olevat perustukset laskevat kohteen hintaa. Jos rahkeet riittävät remonttiin, ei saneerattavaa kohdetta kannata suin päin hylätä. Remonttien teettäminen nostaa asunnon arvoa ja parantaa asumismukavuutta.

Mikäli ei ole valmis satsaamaan aikaa tai rahaa suuriin remontteihin, on parempi silmäillä kohteita, joihin ei tarvitse tehdä suuria remontteja. Kattoremontit, salaojaremontit ja julkisivuremontit ovat niitä kalleimpia remontteja – usein paljon kalliimpia kuin omakotitalon putkiremontit! Kerrostalo-osakkeessa putkiremontti voi maksaa 500– jopa 1000 euroa per neliö, joten on aina mukavampaa, jos sekin on jo tehty. Pintaremonttien ja esimerkiksi keittiöremonttien tekeminen tulee paljon edullisemmaksi. Asunnon seinät voi saada maalattua jo muutamalla satasella. Keittiönkin ilmeen saa modernisoitua edullisimmillaan jo parilla tonnilla. Oman asunnon remontit oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Jos tilillä ei ole tarpeeksi käteistä, voit hakea lainaa netistä. Joustava laina hyvällä korolla ei rasita taloutta liikaa.

Mitä pitää huomioida ennen keittiöremonttia?

Keittiöremontista haaveilevan pitää selvittää, tarvitaanko keittiöremontille lupaa. Asunto-osakeyhtiössä saatat joutua tekemään remontti-ilmoituksen, kun taas omakotitalon omistajan kannattaa varmistaa, tuleeko hänen ottaa yhteyttä oman paikkakunnan rakennusvalvontaan. 

Jo keittiöremontin suunnitteluvaiheessa kannattaa olla yhteydessä alan ammattilaisiin, jos aiot teettää keittiöremontin vieraalla. Helpoin keittiöremontti on joltain remonttifirmalta avaimet käteen -pakettina tilattu urakka. Keittiöremontit on helppo kilpailuttaa netissä. Varsinkin isommilla paikkakunnilla on rutkasti remonttifirmoja, joilta pyytää tarjouksia. Muista kirjalliset sopimukset, niin vältytte erimielisyyksiltä. 

Mikäli kuitenkin tahdot teettää keittiöremontin mahdollisimman edullisesti, tulee sinun osallistua urakkaan itse niin paljon kuin mahdollista. Omin päin ei saa tehdä sähkö- ja putkiasennuksia, joten vähintään näiden alojen ammattilaisiin on hyvä ottaa yhteyttä jo hyvissä ajoin.

Mieti, mitä kaikkea haluat teettää keittiöremontin yhteydessä. Maalataanko seinät, entä katto? Pitäisikö lattia uusia, entä kodinkoneet? Voisiko keittiönkaapit maalata niiden uusimisen sijaan? Jos lattia on vino tai huonokuntoinen, kannattaa se uusia tilan ollessa tyhjä – myöhemmässä vaiheessa laattojen, laminaattien tai lankkujen vaihtaminen olisi paljon työläämpää. Lähes kaikki lattiamateriaalit voidaan myös maalata, paitsi muovimatto. Maali sopii myös seinien ja katon sekä kaapinovien ilmeen piristämiseen. Vaaleaksi maalattu katto korottaa ja valaisee tilaa! Jos päädyt keittiönkaappien uusimiseen, mieti, onko jäteasema niille paras osoite. Keittiön kalusteita voi käyttää esimerkiksi autotallissa, tai ne voi myydä eteenpäin netissä.

Kodinkoneiden uusiminen energiatehokkaampiin on hyvä investointi. Integroidut kodinkoneet ovat tyylikäs vaihtoehto. Muista tarkastaa, että kaikille kodinkoneille on riittävästi pistorasioita, ja ettei jääkaappi tule liian lähelle liettä. Keittiöremontin yhteydessä on helppoa hoitaa kuntoon myös valaistus, mikä on keittiössä erityisen tärkeä turvallisuustekijä. Hyvien työvalojen avulla on helppo kokata. Lisäksi tarvitaan ainakin viileäsävyistä valoa antavaa yleisvaloa, mahdollisesti myös tunnelmavalaistusta.  

Jos taloon on kohta tulossa putkiremontti, voidaan keittiön osuus hoitaa kuntoon jo keittiöremontin yhteydessä. Putkien ja sähkövetojen lisäksi kannattaa miettiä ilmanvaihtoasioita. Ainakin liesituulettimelle on tarvetta.

Miten keittiön saa uusittua mahdollisimman edullisesti?

Putkimies

Jos keittiö pitää saada uusittua mahdollisimman edullisesti, kannattaa harkita kaapistojen ja laatikostojen säilyttämistä. Hiominen ja maalaaminen saavat puuovet uudenveroisiksi. Myös D-C-Fix -kalvoa kannattaa harkita. Se on kontaktimuovin kaltainen kalvo, jolla saa päällystettyä pintoja kestävästi. Jos keittiönkaappien rungot ovat hyvässä kunnossa, voidaan niihin ehkä vaihtaa tai teettää uudet ovat – sekin on usein edullisempaa kuin kaappien vaihto kokonaan. Sisustusblogeissa tapaa myös avohyllyjä. Voisiko kaapinovet jättää kokonaan pois?

Voit myös etsiä nettikirpputoreilta keittiön kaapistoja. Tärkeimpiä keittiönkaappeihin liittyviä seikkoja on se, että niitä on tarpeeksi. Arvioi säilytystilan tarve mieluummin ylä- kuin alakanttiin!

Myös kodinkoneet voi hankkia käytettyinä. Kannattaa tosin ottaa huomioon, että vanhat kodinkoneet voivat olla melkoisia energiasyöppöjä. Lavuaarinkin voi löytää käytettynä, esimerkiksi kierrätyskeskuksesta. Sieltä löydät myös laattoja välitilaan, mikä voidaan toki myös maalata. Puinen työtaso voidaan hioa ja öljytä – ellet vala betonista uutta! Keittiöön saa uutta ilmettä myös uudella matolla ja muilla uusilla tekstiileillä, joten keittiöremontista voi selvitä jopa satasilla. 

Ohjeet oman rannan remontointiin

Nainen seisoo rannalla

Oletko niitä onnellisia, joilla on oma ranta? Ota siitä kaikki ilo irti. Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten tuosta suotuisasta ajanjaksosta kannattaa nautiskella uiden, veneillen, ottaen aurinkoa ja ihaillen auringonlaskua laiturilta. Jos ranta on päässyt vuosien mittaan rehevöitymään ja valkean hiekan sijaan varpaat uppoavatkin mutaan, on aika rannan remontoimiseen. Sitten voidaankin hankkia laituri omaan rantaan!

Voiko rannan jättää luonnontilaan?

Periaatteessa kukaan ei velvoita sinua leikkaamaan nurmikkoa tai niittämään kaisloja rannasta. Asuntojen hinnat toki saattavat nousta, kun niiden ympäristöstä pidetään huolta. Luonnontilaan jätetty ranta kannattaa niittää tai ruopata viimeistään ennen kiinteistön myyntiä, sillä ostajiin tekee vaikutuksen hyvä uimaranta – sekä kaunis näkymä järvelle. Myös vuokrakäytössä oleva mökki on suositumpi, kun ranta on siisti ja hoidettu. 

Jos pitää rannan luonnontilassa, pääsee helpolla työnteon suhteen. Yksi vaihtoehto on niittää vain osa rannasta sirpillä tai viikatteella. Näin vene on helppo laskea vesille, ja uimaankin pääsee helposti. Lopun rannan voi antaa kasvaa kaislaa. Niitto onnistuu sekä veneestä käsin että kahlaamalla, jos niitettävä alue ei ole suuren suuri. Isot ranta-alueet on kätevin niittää koneellisesti. Säästät kustannuksissa, jos naapuritkin tilaavat raivauksen samalla kertaa. Koneurakoitsijalta voi pyytää tarjouksen myös hiekan tuomisesta rantaan.

Yksi vaihtoehto maisemanhoitoon on laidunnus. Voit hankkia kesälampaita, mitkä pitävät mökin tai omakotitalon piha-alueen siistinä. Aitauksesta ja lampaiden hoidosta sekä valvonnasta sovitaan erikseen. 

Ranta-alue voi olla niitettävä vuosittain

Niitettävä ranta

Oikein rehevät rannat on niitettävä jopa vuosittain. Näin ei tarvita kerralla kovin suurta urakkaa. Helpointa niittäminen on syksyllä ja talvella jään päältä. Jos ranta on jo päässyt kasvamaan umpeen, kannattaa ensimmäinen niitto tehdä kesäkuun lopulla (ennen kuin kasvit kukkivat) ja sen jälkeen kerran kuussa. Mitä lähempänä juuria kaislat niitetään, sen parempi. 

Niitetyt kaislat tulee kerätä pois rannasta. Kun kaisla- ja muu kasvijäte hajoaa rannalla, vapautuu veteen muun muassa levien määrää lisääviä ravinteita. Minne kaisla sitten voidaan laittaa? Se voidaan kompostoida tai käyttää peltojen ravinteeksi. Syrjäisillä alueilla kaislajätettä voi myös polttaa, paitsi tietenkin metsäpalovaroitusten aikana. Myös jäteasemilla otetaan vastaan kaislajätettä.

Muista, että jos ranta-alueellasi esiintyy suojeltavia kasvi- tai eläinlajeja, kasvillisuuden niittäminen ei välttämättä ole sallittua – asian tiimoilta kannattaa olla yhteydessä ympäristöviranomaisiin.

Kaislan poistoon voi tarvita lupaa

Mikäli kaislat poistetaan koneellisesti, tulee työstä ilmoittaa ympäristönsuojeluviranomaisille. Ilmoituslomake on helppo täyttää netissä. Muista, että se pitää tehdä kuukautta etukäteen, työstä on ilmoitettava myös vesialueen omistajalle, ja että tarvitset naapureilta kirjallisen suostumuksen. Jos suostumusta ei saada, tulee hankkia lupa aluehallintovirastolta – samoin kuin yli 500 kuutiometrin ruoppauksissakin. 

Konetöistä on tehtävä aina vähintäänkin ilmoitus

Kun remontoit rantaviivaa maan puoleiselta osalta, saatat tarvita lupaa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Vähäinen lietteen, matalikon tai vastaavan haitan poistaminen on sallittua, jos haitallisia muutoksia tai huomattavaa haittaa ei ole luvassa vesialueen omistajalle. Kiviä ja puita voi poistaa omalta maaltaan ilman lupia. 

Periaatteessa kaikenlaiset käsityönä tehtävät kaivu- ja täyttötyöt voi tehdä ilman lupien hakemista, mutta konetyöt tarvitsevat lupaa. Jos ruopattava massa on tilavuudeltaan yli 500 kuutiota, tarvitaan aluehallintoviraston lupaa. Pienemmästä ruoppauksesta tehdään ilmoitus ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle. Jos on vaarana, että toimenpide haittaa luontoa ja kalakantoja, asia ohjataan eteenpäin aluehallintoviraston käsittelyyn. 

Kaunis ilta

Ruoppaus tarkoittaa pehmeiden maamassojen koneellista poistamista. Yleensä käytössä on telaketjuvetoinen kaivinkone, mikä kulkee joko maata pitkin tai ponttoonilautalla. Ruoppaus samentaa veden pitkäksi aikaa, joten se kannattaa tehdä keväällä, syksyllä tai mahdollisuuksien mukaan talvella, eli jään päältä. Ruoppausmassoja ei saa luvatta jättää toisen maanomistajan maa-alueelle eikä vesialueelle. Massat on siirrettävä paikkaan, mistä ne eivät pääse takaisin vesistöön esimerkiksi tulvan, aallokon tai sateen takia. Myös ruoppaustyöstä aiheutuneet jäljet on siistittävä luonto- ja vesiympäristö maisema-arvoineen huomioiden. Ruoppauksen jälkeen rantaan voidaan tuoda hiekkaa uimarannan perustamista varten. 

Monet kotitaloustyöt oikeuttavat vero- eli kotitalousvähennyksiin. Rannan ruoppaus ei kuitenkaan ole tällainen työ, vaan sen pitää maksaa kokonaan omasta pussista. Rannan remontointi on kuitenkin hyvä sijoitus, lisäähän se sekä asumismukavuutta että kiinteistön arvoa. 

Mikä aiheuttaa viemärien tukkeutumisen?

Vessa

Pulputtavat viemärit, vessanpöntön vedenpinnan hetkellinen nousu tai lavuaarin heikko veto ovat asioita, joihin pitää puuttua heti – asuipa kerrostalossa, rivitalossa tai omakotitalossa. Nämä ovat merkkejä siitä, että viemärissä on tukos tai jokin muu ongelma. Ensimmäinen askel on lopettaa vedenkäyttö sammuttamalla pyykkikone ja sulkemalla vesihanat. Toinen askel on koettaa avata tukos kotikonstein, esimerkiksi etsimällä tukoksia lavuaarin hajulukosta. 

Yleisimpiä syitä viemärien tukkiutumiseen ovat sinne joko tahallaan tai vahingossa päätyneet vierasesineet. Viemäriin ei kannata laittaa mitään muuta kuin pesuvettä, vessapaperia, pissaa ja kakkaa. Jos kotikonstit eivät auta, ota yhteyttä huoltoyhtiöön tai putkifirmaan. Mikäli viemärissä on usein ongelmia, voi olla aika teettää putkiremontti. Putkiremonttia ei kannata pelätä, sillä ne ovat usein luultua edullisimpia – varsinkin, jos perinteisen putkiremontin sijaan voidaan teettää viemärin sukitus.

Mikä tukkii viemärit?

Viemäreiden tukkiutuminen johtuu usein siitä, että viemäriin on päässyt jotain sinne kuulumatonta. Keittiön lavuaari kannattaakin varustaa roskasiivilällä, jotta viemäri ei menisi tukkoon kahvinpuruista. Älä koskaan kaada paistirasvoja viemäriin, vaan imeytä ne esimerkiksi biojätteen joukkoon tai heitä sekajätteeseen esimerkiksi maitopurkkiin tai muovipulloon kaadettuna. 

Vessanpönttöön ei kuulu heittää vanupuikkoja, hiuksia, pikkukiviä tai tamponeja. Roskis vessassa vähentää kiusausta heittää pikkuroskat pönttöön. Vaikka vessapaperimerkki mainostaisi hylsyjensä olevan pöntöstä huuhdeltavia, kannattaa hylsyt mieluummin heittää pahvinkeräys- tai biojäteastiaan. Missään tapauksessa pönttöön ei saa kaataa lääkkeitä, maaleja, liuottimia, öljyjä, happoja tai torjunta-aineita, vaan ne on toimitettava vaarallisten jätteiden keräykseen. 

Viemärit kannattaa pestä säännöllisesti kaatamalla niihin kuumaa vettä muutaman minuutin ajan. Näin pehmennetään sitä rasvaa, mikä sinne väistämättä päätyy esimerkiksi pannuja tiskatessa. Lattiakaivot on hyvä pestä säännöllisesti, esimerkiksi kerran kuussa. 

Lisäksi viemärit kannattaa tarkastuttaa säännöllisesti. Viemärikuvaus kertoo, missä kunnossa omakotitalon putket ovat. Kun viemärit huolletaan, korjataan tai uusitaan ajoissa, vältetään kalliit vesivahingot. Putket olisi hyvä kuvata 10 vuoden kuluttua niiden käyttöönotosta. Jos viemärien toiminnassa on ongelmia, voidaan viemärit kuvata aiemminkin. Ammattilaisen tekemä viemärihuuhtelu poistaa saostumat, rasvat, wc-raikastimet, vanupuikot ja muut viemäriin kuulumattomat esineet. Jos kuvaus paljastaa, että viemärit on aika uusia, kannattaa toimeen tarttua nopeasti. Jos viemärit ehtivät alkaa vuotaa, maksaa viemäriremontti paljon enemmän.

Kerrostaloissa viemärien ongelmat aiheuttavat vielä suurempia haasteita. Kerrostalojenkin viemärit olisikin syytä painepestä ja kuvata 10–15 vuoden välein, jotta rasva ei tukkisi niitä. Jos kerrostaloasunnon viemäri lakkaa vetämästä eivätkä kotikonstit tepsi, on huoltoyhtiöön ilmoitettava välittömästi. Myös ylemmän kerroksen naapureita kannattaa informoida, jotta hekään eivät käyttäisi viemäreitä, ennen kuin tukos on saatu poistettua. Muussa tapauksessa ylempien kerrosten viemärivedet saattavat nousta ylös sinun lattiakaivostasi. 

Viemärin avaaminen kotikonstein

Jos asunto haisee pahalta ja viemäri vetää huonosti, voi ongelmaa yrittää korjata erilaisilla kemikaaleilla. Lähikaupassa myydään nestemäisiä viemärinavauskemikaaleja, ja rautakaupasta löytää astetta tehokkaimpia viemärinavausrakeita. Muista suojata silmät ja käyttää suojakäsineitä. Viemärinavauskemikaaleissa olevien valkaisuaineiden, kloorin tai ammoniakin takia kannattaa ehkä käyttää myös hengityssuojaimia, ja tuulettaa tila hyvin. 

Ympäristöystävällisempiä ja terveellisempiä konsteja tukkiutuneen viemärin avaamiseen ovat desilitra ruokasoodaa, minkä perään kaadetaan kaksi desilitraa väkiviinaetikkaa. Kaada noin puolen tunnin päästä päälle kiehuvan kuumaa vettä. Ruokasoodan sijasta voi käyttää myös suolaa.

Jos suihkun viemäri on tukossa, siellä saattaa olla hiuksia. Hiustukokset voi saada pois käsin tai esimerkiksi metallihenkarin avulla. Hiukset ovat voineet tukkia myös lavuaarin hajulukon – muista tarkastaa hajulukko ennen putkimiehen tilaamista. 

Tukkoon menneen vessanpytyn tai lavuaarin voi saada avattua myös viemäripumpulla, jota kutsutaan myös karhupumpuksi ja talonmiehen pusuksi. Pumppu liikuttaa viemärin vesimassaa ja saattaa nostaa roskat esiin ja pois kerättäviksi. Liikaa voimaa ei toki kannata käyttää, ja jos putket ovat huonossa kunnossa, voi putkisto kärsiä paineesta aiheuttaen vakavia vahinkoja.

Jos et löydä syytä viemärien tukoksille eivätkä muutkaan viemärinavauskonstit toimi, kannattaa ottaa yhteys alan ammattilaisiin. Mikäli tiedät, ettei viemäriä ole säännöllisesti huuhdeltu kuumalla vedellä tai huollettu muutoin, ota silloinkin yhteyttä putkifirmaan. Vaikka saisit rasva- ja likatukokset irtoamaan itse, voi lika siirtyä aiheuttaen tukoksen johonkin toiseen kohtaan. Lisäksi vuosikausien aikana kertyneen rasvan ja lian alla voi olla reikä, mikä alkaa vuotaa lian poistuttua. 

Kuinka asuntojen hinnat muuttuvat alueellisesti?

Asuntojen hinnat

Asuntojen hinnat ovat olleet kasvussa jo pitkään. Hintakehitys ei kuitenkaan ole samanlaista koko maassa. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat merkittävästi suuremmat kuin muualla maassa, ja myös hintojen kasvu on suurempaa muuhun Suomeen verrattuna. Muuttotappiokunnissa asuntojen – varsinkin omakotitalojen – hinnat ovat saattaneet jopa laskea.

Koska asuntojen hinnat ovat yleisesti ottaen maassamme niin kalliita, on vuokra-asuminen entistä suositumpaa. Varsinkin nuoret tahtovat sijoittaa rahansa mieluummin elämyksiin ja palveluihin kuin omistusasuntoihin. Vuokra-asunnon voi vuokrata myös kalustettuna – esimerkiksi osoitteessa hvcasunnot.fi.

Omistusasuntoon sitoutumishalukkuutta vähentää sekin, ettei kotitalouksilla yksinkertaisesti ole varaa. Pankit ovat kiristäneet lainan saantiehtoja, ja ylivelkaantumisen seurauksena valtavalla määrällä suomalaisia on maksuhäiriömerkintojä. Asuntomarkkinat ovatkin hieman hiljentyneet. Suomeen on rantautumassa vuonna 2020 uusi asuntolainoittaja, jonka kohderyhmänä ovat ne, jotka eivät ole saaneet pankilta asuntolainaa. Tämän toimijan korot ovat korkeammat kuin pankkien asuntolainoissa keskimäärin, joten tästä toimijasta ei välttämättä tule olemaan asuntomarkkinoiden vauhdittajaksi sen paremmin pääkaupunkiseudulla kuin maakunnissakaan.

Hintakehityksen erot vain jatkavat kasvuaan

Vaikka Suomen talous on noususuhdanteessa, asuntojen hinnat eivät ole merkittävässä kasvussa – varsinkaan koko maan tilannetta arvioitaessa. Pääkaupunkiseudulla osakeasuntojen hinnat nousevat noin reilun prosentin verran vuodessa, kun taas muualla maassa puhutaan korkeintaan noin puolen prosentin kasvusta. Omakotitalojen hinnat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla jopa viitisen prosenttia vuodessa, kun taas muualla maassa omakotitalojen hinnat ovat laskeneet puolesta prosentista jopa useampaan prosenttiin vuodessa. Pääkaupunkiseudun vanhojen omakotitalojen keskimääräinen neliöhinta oli vuoden 2019 lopussa 3239 euroa, kun taas muualla maassa keskimääräinen hinta oli vain 1463 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että sataneliöisen omakotitalon keskihinta pääkaupunkiseudulla on 323 900 euroa, ja muualla maassa samankokoisesta kiinteistöstä saa maksaa vain 146 300 euroa.

Asuntojen hinnat jatkavat kasvuaan myös kasvukeskusten sisällä. Kaupungin keskustassa olevat asunnot ovat kalliimpia kuin kaupungin reuna-alueilla. Hintaerot kaupungin sisällä ovat kasvaneet niin Helsingissä, Turussa kuin Tampereellakin. 

Maaseudulla asuntoja myydään tappiollisesti

Omistusasuntoa on pitkään pidetty varmana sijoituksena. On luotettu asunnon arvon nousuun, ja oltu valmiita satsaamaan asunto-osakkeen tai omakotitalon ostamiseen ja remontoimiseen. Hyvin usein on ajateltu, että asunnon myyntituloilla voi turvata vanhuuden päivät. Valitettavasti osalla suomalaisista omistusasunnon hinta on pysynyt ennallaan tai laskenut – toisinaan jopa merkittävästi. Kun osakkeesta tai omakotitalosta on ollut pakko luopua, siitä ei ole välttämättä saanut takaisin edes remonttiin käytettyjä rahoja. Omakotitalon on (esimerkiksi Pohjois-Karjalan syrjäseuduilla) voinut joutua myymään jopa kymmenien tuhansien eurojen tappiolla. Keskustakaksioita on myyty jopa muutamaan tuhanteen euroon, huolimatta asunnon hyväkuntoisuudesta ja hiljattain tehdyistä remonteista. Asunto saattaa olla myynnissä vuosikausia, eikä kauppoja sittenkään synny. 

Suomessa on tällä hetkellä suurin piirtein kolme miljoonaa osakeasuntoa ja omakotitaloa. Merkittävä osa niistä on vailla markkina-arvoa. Ehkäpä vain puolet asunnoista sijaitsee alueella, millä asuntokauppaa tullaan käymään jatkossakin – eli toisin sanoen, kenties vain puolet suomalaisasunnoista kasvattavat hintaansa lähitulevaisuudessakin. Toisen arvion mukaan kolmanneksen hinta pysyy ennallaan ja joka kymmenennen asunnon hinta laskee. 

Mikä vaikuttaa asuntojen hintakehitykseen?

Asunto

Asuntojen hintakehitys on suhteessa alueen työttömyysasteeseen. Työpaikat tuntuvat vain vähenevän kasvukeskusten ulkopuolella ja maaseudulla. Ihmiset ovat muuttuneet varovaisimmiksi ja turvallisuushakuisimmiksi, eikä asuntoa välttämättä uskalleta ostaa kasvukeskusten ulkopuolella. Maallakin asuntaan mieluummin vuokralla, sillä asunnon hinnan laskua pelätään. Jos oma asunto tai sijoitusasunto halutaan hankkia, ostetaan se mieluummin kaupungista, missä sillä on todennäköisemmin arvoa myös kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.

Myös väestökehitys ohjaa asuntovalintoja. Väestön ikääntyessä kaupunkiasuntojen, varsinkin pienten kerrostaloasuntojen, kysyntä tullee lisääntymään. Sen sijaan suuremmat asunnot – etenkin kaukana palveluista sijaitsevat – uhkaavat jäädä tyhjilleen.

Asuntojen hintoihin saattaa vaikuttaa tulevaisuudessa myös jo pitkään pelätty asuntolainojen korkojen nousu. Tämä saattaa laskea myös pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten asuntojen hintoja. Suomalaisten asuntovelat ovat tällä hetkellä merkittävän suuria. Ne ovat kasvaneet sekä euromääräisesti että suhteessa kotitalouden tuloihin. Erityisen paljon asuntovelat ovat kasvaneet kasvukeskuksissa, missä asunnoilla on kiivaammat markkinat ja kalliimmat hinnat. Korkojen nousu voi vaikuttaa monen omistusasujan talouteen merkittävästi – varsinkin, jos asuntojen myyntihinnat laskevat. Pankki saattaa noteerata asunnon hinnan laskun ja vaatia lainalle lisätakauksia. Nähtäväksi jää, miten asuntomarkkinat muuttuvat lähitulevaisuudessa – varsinkin Helsingissä, missä neliöhinnat ovat huikeita. 

Rakennus

Rakennusalan työntekijät

Rakennus on erillinen, kiinteä, omalla sisäänkäynnillä varustettu rakennelma, joka sisältää katettua, yleensä seinien erottamaa tilaa.

Rakennusta vähäisempää rakentamisen tulosta nimitetään yleensä rakennelmaksi. Oikeudellisessa merkityksessä myös rakennelmat voidaan rinnastaa rakennuksiin.

Rakennusten historiaa Suomessa

Vanhimmat rakennukset Suomessa olivat ilmeisesti kotia. Kuitenkin jo kivikaudella Suomessa on tehty myös isokokoisia rakennuksia hirsisalvostekniikan avulla. Seinät oli osittain tuettu maa-aineksella, tai osittain kaivettu maan sisään. Yleensä rakennus oli pieni, mutta ne saattoivat olla jopa kymmeniä metrejä pitkiä, rivitalomaisia usean perheen, tai yhden sukuklaanin asumuksia. Hirsisalvostekniikan perinne on väliin kuitenkin katkennut, jonka vuoksi siirryttiin käyttämään kotaa, ja myös uutta tulokasta majaa. Uudelleen hirsitalot tulivat käyttöön metallikausilla. Talon uuden tulemisen jälkeen majaa on käytetty enää tilapäisasumuksena, ja kotaa puolestaan keittopaikkana, jossa on tehty ruokaa erityisesti kesällä.

Rakennukset olivat pitkään maalattiaisia. Seinät ovat voineet olla esimerkiksi hirttä, lautaa, turvetta tai savea. Vanhimmissa taloissa on ollut joko nuotiopaikka keskellä lattiaa, tai ruoka on valmistettu erillisessä keittokodassa. Uunit ja savupiiput yleistyivät vasta keskiajalla.

Rakennusteollisuus

Rakennusteollisuus tarkoittaa rakennuksia rakentavia ja rakennusalan tuotteita ja materiaaleja tuottavia tuotannollisen teollisuuden sektoreita, joihin lukeutuvat muun muassa betoni- ja kiviteollisuus, ikkunatehtaat, kalustevalmistajat ja talo- ja hirsitalovalmistajat. Rakennusteollisuuden toimialoja ovat talonrakennus, tuoteteollisuus, infratoimiala, pintatoimiala ja tekninen urakointi.

Rakennusteollisuus on suhteellisen nuori raskaan teollisuuden ala. Rakennustoimintaa ihminen on harjoittanut jo esihistoriasta alkaen, mutta teollisin menetelmin toteutettuna liiketoimintana rakentaminen on kehittynyt vasta runsaan sadan vuoden ajan. Toimialan syntyminen eli rakennustuotannon teollistuminen vaati yhtäältä suhteellisen runsaasti pääomaa, toisaalta markkinoita. Yleisen teollistumisen voimistuessa 1800-luvulla väestöä keskittyi aiempaa enemmän taajamiin, mikä osaltaan johti sekä teollisten että liike- ja asuinrakennusten tuotannon syntymiseen. Myöhemmin sekä rakennusmateriaalinen että tuotantomenetelmien kehittyminen ja toimialan kansainvälistyminen ovat vaikuttaneet alan kasvuun ja vakiintumiseen.

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rakennus https://fi.wikipedia.org/wiki/Rakennusteollisuus