Hidastaako Uudenmaan rajojen sulkeminen rakennusprojekteja?

Käsidesi

Koronakriisin uskotaan vaikuttavan talouteen vasta hieman viiveellä. Vielä tällä hetkellä rakennusprojektit etenevät pääsääntöisesti alkuperäisten aikataulujensa mukaisesti – myös Uudellamaalla. Jos koronakriisi ja sen aiheuttama poikkeustila (kuten Uudenmaan sulkeminen) jatkuvat vielä pitkään, voivat monet rakennusprojektit myöhästyä, keskeytyä tai peruuntua.

Uudenmaan sulkeminen kestää ainakin 3 viikkoa

Uusimaa suljettiin 28.3.2020, ja se on määrä avata jälleen 19.4.2020. On mahdollista, että sulkua jatketaan, sillä suurin osa koronatartunnoista on yhä Uudellamaalla. Uudeltamaalta saa poistua tai Uudellemaalle saa mennä vain painavasta syystä. Painavia syitä ovat esimerkiksi töissä käyminen, jos töitä ei mitenkään ole mahdollista tehdä etänä. Rakennusala on ala, jolla on melkein mahdotonta tehdä etätöitä. Maanrakennus Uudellamaalla vaatii paikan päällä olemista, samoin putkitöiden suorittaminen tai esimerkiksi työmaan loppusiivous.

Muita painavia syitä Uudenmaan rajojen ylittämiseen ovat eroperheen lapsen tapaaminen tai lähiomaisen kuolema. Uudellemaalle on jäänyt jumiin kaikkiaan 1,7 miljoonaa asukasta, eli Uudenmaan sulkeminen koskee joka kolmatta suomalaisista näinkin suoraan. Välillisiä vaikutuksia on vielä enemmän.

Rahti- ja tavaraliikenteen kulkua Uudenmaan sulkeminen ei koske. Rajoilla olevat poliisit pyytävät kaikkia yksityisautoilijoita selvittämään matkansa syyn ja päämäärän, ja selvityksen voi antaa myös suullisesti. Jos rajan ylittäminen ei ole välttämätöntä, ohjaa poliisi kääntämään auton ja palaamaan tulosuuntaan. Sakottamista pidetään viimeisenä keinona estää vasta rajan tarpeeton ylittäminen.

Miksi Uudenmaan sulkeminen ei ole vielä hidastanut rakennusprojekteja?

Rakentaminen

Monet isot rakennushankkeet Uudellamaalla ovat ainakin vielä tähän mennessä edenneet aikataulussa. Koska rakennustöitä ei voi hoitaa etänä, päästää poliisi Uudenmaan ulkopuolelta tulevat rakennustyöntekijät Uudellemaalle. Työt aloitetaan niin aikaisin, että työmatkat sujuvat yleensä ilman ruuhkia. Rakennustyömaalla saatetaan olla jo kello kuusi, jolloin monet eri virastoihin tai esimerkiksi myymälöihin töihin tulevat ihmiset vasta heräilevät. Jos koronatilanne pahenee ja työntekijöiden liikkumista Uudenmaan rajojen yli (tai Uudenmaan sisällä) aletaan rajoittaa tiukemmin, voivat käynnissä olevat rakennushankkeet viivästyä.

Kuten sanottu, rahti- ja tavaraliikenne saa toimia normaalisti, joten tavarantoimituksissa on esiintynyt tähän mennessä vasta pieniä viiveitä. Jos jokin materiaali tai tuote on päässyt loppumaan, on korvaavia ratkaisuja onnistuttu ainakin vielä tähän asti löytämään.

Rakennusalalla on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. He muodostavat noin kolmasosan Uudenmaan rakennustyömaiden työvoimasta. Osa ulkomaalaisista työntekijöistä on palannut kotimaahansa, mutta mitään ”joukkopakoa” ei ole vielä esiintynyt. Pois lähteneiden rakennustyöntekijöiden tilalle on helppo löytää uusia työntekijöitä, sillä talven jäljiltä on työttöminä tuhansia rakennustyöntekijöitä – ainakin 7500 henkeä. Koska uusia projekteja ei ehkä aloitetakaan tai niiden aloittaminen viivästyy, tullee työttömien rakennustyöntekijöiden määrä vielä kasvamaankin. Rakentajista ei siis tule ihan heti pulaa, vaikka ulkomaalaisista työntekijöistä vielä isompikin määrä palaisi kotimaahansa, tai vaikka rakennustyöntekijöitä sairastuisi tai joutuisi kotikaranteeniin.

Monet rakennusalan yritykset ovat varautuneet työnjohdon sairastumiseen kehittelemällä oman varamiesjärjestelmän. Voi olla, että yksi työmaan johtajista on laitettu tekemään etätöitä, jotta hän voisi tulla mahdollisesti sairastuneen työnjohtajan tilalle työmaalle.

Lähitulevaisuudessa voi olla pulaa rakentajista ja materiaaleista

Voi olla, että jo lähitulevaisuudessa on pulaa rakentajista ja materiaaleista, ja esimerkiksi putkiremontit lykkääntyvät. Myös rahoituksen saaminen voi tuottaa ongelmia, ja viivästyttää tai estää rakennusprojekteja. Rakennusala toivookin, että julkiset tilaukset lisääntyisivät, jos yksityisellä rahalla rakentaminen loppuu tai vähenee. Koska Suomen bruttokansantuotteen ennustetaan laskevan jopa 4 prosenttia, jättänee moni laajennuksensa tai kesämökkinsä rakentamatta. Sen sijaan vuotavat katot ja huonokuntoiset putkistot pitää korjata, vaikka remonttiin tai remonttilainaan ei meinaisikaan olla rahaa huonon taloustilanteen vuoksi.

Ennustetun materiaali- ja työvoimapulan uskotaan vaikuttavan etenkin Etelä-Suomessa, ja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Materiaalien saatavuuteen vaikuttavat koronakriisin aiheuttamat ongelmat toimitusketjussa. Kiina on merkittävä sähkö- ja talotekniikan komponenttien viejä, kun taas Italiasta tuodaan kivimateriaaleja. Koronan takia Italiasta ja Kiinasta on vaikea saada tavaraa.

Kuten edellä todetaan, työvoimapulaa voi esiintyä, jos ulkomaalaiset työntekijät palaavat kotimaihinsa, ja jos rakennusalan työntekijöitä joutuu sairaslomalle tai karanteeniin. Jos rakennusalan yrityksillä ei ole materiaaleja ja työntekijöitä, voivat esimerkiksi putkiremontit viivästyä, vaikka asiakkaalla olisikin varaa ja halua maksaa putkiremontti. Putkiremontin viivästyminen sotkee monen aikataulut, ja jos vanhuuttaan huonokuntoisiksi muuttuneet putket ehtivät alkaa vuotaa, voi putkiremontin lykkääntyminen tulla kalliiksi.

Epäiletkö asunnossasi vesivauriota? Toimi näin!

Vesivahinko

Vesivahingot uhkaavat rakenteiden kuntoa ja asukkaiden terveyttä. Jatkuvat flunssat ja hengitystieoireet voivat kertoa asunnossa olevista kosteusongelmista – ehkäpä jopa homeesta, mistä voi koitua elinikäisiä vaurioita terveydelle. Asia kannattaa selvittää, vaikka itse olisi aivan terve, mutta puoliso tai ystävät valittaisivat oireitaan ja kertoisivat asunnossa olevasta maakellarin hajusta. Toiset ovat herkempiä kosteusongelmille kuin toiset. Epäily kosteusvaurioista kannattaa ottaa tosissaan, sillä kosteusmittaus tulee halvemmaksi kuin vesivaurio, varsinkin jos se saa levitä rauhassa.

Vuokra-asunnossa kosteusongelmia?

Jos seinissä on outoja tummentumia, valumajälkiä tai kupruja, kannattaa ottaa yhteyttä vuokranantajaan ja/tai taloyhtiön isännöitsijään. Myös outo haju, kylpyhuoneen katossa tai seinissä olevat pilkut tai lattian kupruilu ovat merkkejä, jotka saattavat viitata kosteusvaurioon. Kylpyhuoneen katossa olevat ruskeat läiskät voivat olla merkki myös siitä, että ilma ei vaihdu tarpeeksi tehokkaasti. Asia kannattaa kuitenkin tutkituttaa.

Voi olla, että isännöitsijä tai vuokranantaja ei halua tutkia asiaa. Isännöitsijä tai vuokranantaja voi pitää yhteydenottoa ylireagointina. Lisäksi vuokranantajalla on oma lehmä ojassa. Mahdollinen vaurio tarkoittaa korjauskustannuksia ja vuokratuottojen menetystä. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä kunnalliseen terveystarkastajaan ja pyytää apua sitä kautta. Kunnallisen terveystarkastajan tarjoamat palvelut ovat ilmaisia, ja jos asunnosta löytyy kosteusvaurio, saat helpommin apua myös isännöitsijältä ja vuokranantajalta. Vuokralainen voi soittaa myös yksityiselle kosteusmittaajalla, mutta joutuu silloin maksamaan mittaukset itse.

Isännöitsijää ja/tai vuokranantajaa kannattaa muistuttaa siitä, että mahdollisen vaurion selvittäminen on tärkeää. Jos mahdollinen vaurio korjataan nopeasti, vältytään suuremmilta kustannuksilta. Tuore vaurio on korjattavissa kohtuullisen helposti ja huokeasti, kun taas viivyttely voi muuttaa kosteusvauriot kalliisti korjattavaksi homeongelmaksi.

Vuokralaisen kannattaa pitää kotivakuutus voimassa, vaikka vuokranantaja ei sitä edellyttäisikään. Jos kyseessä on vaikkapa taloyhtiön viemäriputken vuoto, vahingon korjaaminen menee taloyhtiön vakuutuksen piikkiin, eikä vuokralaisen tarvitse osallistua kustannuksiin. Voimassa oleva kotivakuutus antaa vuokralaiselle usein mahdollisuuden asua hotellissa remontin ajan. On hyvä muistaa, ettei vuokranantajalla ole velvollisuutta järjestää uutta asuntoa kuivatuksen ja remontin ajaksi. Jos vesivahingon katsotaan johtuneen vuokralaisen omasta toiminnasta, menevät korjauskustannukset usein vuokralaisen kotivakuutuksen piikkiin.

Kotivakuutus ei välttämättä korvaa vahinkoa, jota ei katsota äkilliseksi ja yllättäväksi. Jos homevaurio on syntynyt vähitellen, saattaa vuokralainen joutua hävittämään kaikki vaatteensa ja huonekalunsa. Tällöin hän ei saa korvausta myöskään vuokranantajalta, sillä vuokralaisen tulisi toimia huolellisesti – eli pyrkiä välttämään kaikki vesivahingot ja ilmoittamaan kaikista aiheuttamistaan tai epäilemistään ongelmista.

Jos taas vuokralainen on ilmoittanut vuokranantajalle vesivahinkoa koskevista epäilystään, mutta vuokranantaja ei ole tehnyt asialle mitään, saattaa vuokranantajalle syntyä korvausvastuu.

Miten estää ja korjata vesivaurio omassa asunnossa?

Kannattaa pyrkiä välttämään vesivauriot myös omassa osakehuoneistossa tai kiinteistössä. Tämä tarkoittaa muun muassa riittävästä ilmanvaihdosta huolehtimista ja varhaista puuttumista kaikkiin ongelmiin. Ennen ikkunoista ja parvekkeen ovien raoista vuoti asuntoihin ilmaa, mutta nykyään kaikki raot on tiivistetty, eikä ilma välttämättä pääse vaihtumaan. Joskus asukas aiheuttaa ongelmia sulkemalla korvausilmaventtiilit ja tiivistämällä ikkunat liian hyvin. Tällöin asuntoon ei tule korvausilmaa, vaikka liesituuletin ja koneellinen poisto poistavatkin vanhan ilman ja kosteuden. Korvausilman on tultava jostain – vaikka sitten viemäreistä ja postiluukusta. Ilma saattaa olla pahan hajuista, ja aiheuttaa vähintäänkin kosteusvaurioepäilyn.

Jos epäilet kosteusvauriota, ota yhteyttä sertifioituun kuntotutkijaan. Hän rajaa tutkittavan alueen, arvioi näytteiden ottamisen tarpeen ja laatii asianmukaisen tutkimussuunnitelman. Kun saat raportin käsiisi, on siinä selvitys mahdollisen kosteusvaurion aiheuttajasta sekä laajuudesta, sekä vesivauriota koskevat toimenpide-ehdotukset.

Kun kosteusvauriota ruvetaan korjaamaan, kaikki vahingoittuneet materiaalit puretaan yleensä pois. Varsinkin homepurkutyön valmistuttua, vuorossa on perusteellinen rakennussiivous. Homepöly on saatava pois ilmasta ja pinnoilta. Vasta sitten kannattaa suorittaa puhtaiden materiaalien asennus.

Jotta kosteusvaurioita ei syntyisi, kannattaa salaojat ja viemärit tarkastuttaa usein. Myös katon tiiviys, yläpohjan ilmanvaihto ja alapohjarakenteet kannattaa tarkastaa usein – mieluiten pari kertaa vuodessa. Katossa ei tarvitse olla isoakaan reikää, kun siitä jo voi päästä kosteutta välikatolle. Yläpohjan eristeisiin alkaa syntyä mikrobikasvustoja jo pari päivää kestäneen kosteuden jälkeen. Rikkinäisen tiilen vaihto tai muu kattopaikkaus tulee paljon halvemmaksi kuin yläpohjan homevauriot. Katon vesivahinko voi aiheutua myös rakennuksesta kohoavasta lämmöstä, ja se voidaan estää esimerkiksi alipainetuulettimella.

Mikä on Suomen suosituin lämmitysjärjestelmä?

Patteri

Suomen suosituin lämmitysjärjestelmä on sähkölämmitys. Ennen vanhaan talot lämmitettiin puilla, mutta puulämmitys on enää vain harvan omakotitalon rakentajan valinta. Sähkölämmityksessä on hyviä ja huonoja puolia, joten valtaosa uusien omakotitalojen tai isompienkin rakennusten rakentajista valitsee jonkin muun lämmitysmuodon. Myös vanhojen asuntojen sähkölämmitysjärjestelmiä korvataan muilla, edullisimmilla ja ekologisilla lämmitysjärjestelmillä. Esimerkiksi maalämpö on uusiutuvaa energiaa, ja maalämmöllä lämmittäminen on varsin edullista. Tulevaisuudessa sähkölämmitteisten talojen osuus pienenee aivan varmasti, mutta vielä tällä hetkellä fakta on se, että sähkölämmitys on se suosituin lämmitysmuoto. 

Sähkölämmityksen hankintahinta on huokea

Yksi syy sähkölämmityksen suureen suosioon on se, että sen vaatimat alkuinvestointikustannukset ovat edullisia. Sähkölämmitysjärjestelmän voi saada jo noin viidellä tonnilla, kun taas ekologisten lämmitysjärjestelmien hankintahinta on 10 000–18 000 euroa, ehkä enemmänkin. Sähkölämmitysjärjestelmä on pitkäikäinen, sen käyttäminen ja säätely on todella helppoa, ja kaiken lisäksi sähkölämmitys on äärimmäisen toimintavarma.

Noin 8 % uusien omakotitalojen rakentajista valitsee sähkölämmityksen. Sähkölämmitys voi olla perusteltu, jos talo on pieni ja hyvin eristetty. Hyvä eristys takaa se, ettei kallista energiaa karkaa ulos. Pieni talo on edullisempi lämmittää kuin iso kartano, mutta lisäksi pieni koko puoltaa sähkölämmitystä sen takia, ettei talossa ole turhia neliöitä. Sähkölämmitysjärjestelmä ei vie paljoa tilaa, joten se sopii pieniinkin asuntoihin.

Sähkölämmityksen huonoja puolia ovat energian hinta ja hinnan vaihtelut, sekä energian tuotannon ympäristövaikutukset. Suora sähkölämmitys vie paljon rahaa, varsinkin talvisin. Suoran sähkölämmityksen ympäristövaikutuksia ja kustannuksia voi pienentää muun muassa hankkimalla ilmalämpöpumpun tai aurinkopaneelit katolle. Ilmalämpöpumpun saa asennuksineen jo noin kahdella tuhannella, ja aurinkopaneelit maksavat alkaen 5000 euroa. Aurinkopaneelit toimivat jo tammikuussa, ja aina marraskuuhun asti. Monissa sähkölämmitteisissä taloissa on myös tulisija. Varsinkin varaava takka pienentää talven lämmityskustannuksia merkittävästi, ja se toimii myös mahdollisten sähkökatkojen aikana.

Maalämpö on uusien talojen suosituin lämmitysmuoto

Jos muutat uuteen asuntoon, on siellä todennäköisesti maalämpöjärjestelmä. Yli puolet uusien omakotitalojen rakentajista valitsee ekologisen ja edullisen maalämmön. Maalämpöjärjestelmän hankkiminen ei ole ihan ilmaista: avaimet käteen -paketille voi tulla hintaa jopa 18 000 euroa, eli yli kolme kertaa enemmän kuin suoralle sähkölämmitykselle. Lisäksi pumppu pitää uusia noin 20 vuoden välein.

Investointi on kuitenkin kannattava. Maalämpöjärjestelmän aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat 4–5 kertaa öljylämmityksen, ja 3 kertaa suoran sähkölämmityksen päästöjä pienemmät. Lämmityskustannukset ovat enimmillään jopa 70 % pienemmät kuin sähkölämmitteisessä talossa.

Aivan kaikkiin kohteisiin maalämpöjärjestelmä ei sovi. Siksi poistoilmalämpöpumppu on sijalla kaksi: uusien omakotitalojen rakentajista 18 % valitsee lämmitysjärjestelmäkseen poistoilmalämpöpumpun. Kolmanneksi yleisin lämmitysjärjestelmä uusissa omakotitaloissa on kaukolämpö (9 %). Sähkölämmitys on jaetulla nelossijalla (8 %) yhdessä ulkoilma-vesilämpöpumpun kanssa. Viidenneksi yleisin on puu-kiertovesi (5 %).

Poistoilmalämpöpumppu maksaa noin 10 000–11 000 euroa. Valmistaloissa on usein poistoilmalämpöpumppu, mikä on suhteellisen huokea hankkia, ja edullinen käyttää. Kaukolämpö on huoleton, mutta hinnanmuutokset ovat yleisiä. Vaikka kaukolämpö olisi edullista järjestelmää hankittaessa, saattaa tilanne muuttua. Edullinen kaukolämpö on usein tuotettu fossiilisia polttoaineita käyttämällä, joten se ei ole kovin vihreä valinta. Ulkoilma-vesilämpöpumppu on ekologisempi, eikä kovinkaan paljon kalliimpi hankkia. Kaukolämmitykseen alkuinvestoinnit ovat 8 000 – 11 000 euroa, kun taas ilma-vesilämpöpumpun hankkiminen maksaa noin 10 000–13 000 euroa. Suoraan sähkölämmitykseen verrattuna ilma-vesilämpöpumpun hankkija säästää 40–60 prosenttia energiankustannuksissa. Moni laskee säästävänsä eniten valitsemalla juuri ilma-vesilämpöpumpun suoran sähkölämmityksen sijaan.

Hybridilämmitys on suosittua

Moni omakotitalon rakentaja valitsee asunnon ja käyttöveden lämmitykseen hybridilämmityksen, eli ainakin kaksi eri energianlähdettä. Yleisin rinnakkaislämmönlähde on takka. Myös ilmalämpöpumput ovat suosittuja, etenkin suoralla sähkölämmityksellä varustetuissa taloissa. Ilmalämpöpumppu asennetaan noin seitsemään prosenttiin uusista omakotitaloista, ja se on helppo hankkia myös vanhaan rakennukseen.

Hinta ei aina ratkaise

Lämmitysjärjestelmän investointikustannukset ja käyttökustannukset eivät ole ainoa ratkaiseva tekijä lämmitysmuotoa valittaessa. Tänä päivänä moni painottaa ympäristöystävällisyyttä. Muita kriteerejä ovat vaivattomuus ja helppohoitoisuus. Monelle on tärkeää myös se, että lämmitysjärjestelmän osat eivät häiritse sisustusta – esimerkiksi näkyviä pattereita ei enää aina haluta.

Lämmitysjärjestelmästä pääsee tarvittaessa eroon. Vaikka omakotitalossa olisi suora sähkölämmitys, voidaan se korvata maalämpöpumpulla, ja niin edelleen.

Näin asennat lumiesteet itse

Lumiesteet kuuluvat kaikille kalteville katoille. Vesikaton materiaali tai rakennuksen korkeus eivät vaikuta siihen, tarvitaanko lumiesteitä vai ei. Lumiesteiden asennus on pakollista, jos katon kaltevuus on 1:8 tai sitä enemmän.

Lumiesteillä on kaksi eri tarkoitusta, joista ensimmäinen on maan pinnalla kulkevien ihmisten ja eläinten suojaaminen katolta putoavalta lumelta. Lumi saattaa pudota alas hyvinkin vauhdikkaasti, joten lumiesteitä tarvitaan henkilövahinkojen estämiseksi. Myös autot ja muu irtaimisto ovat vaarassa runsaslumisina talvina – varsinkin keväällä, kun suojalumen muodostamat raskaat lumikinokset voivat pudota alas koska tahansa.

Lumiesteiden toinen tehtävä on suojata kattoa. Jos lumi saisi liikkua lappeella miten tahansa, voisi se irrottaa kattotiiliä, katon läpivientejä, kattotikkaita ja muita kattoturvatuotteita. Kattoon voisi syntyä vaurioita, joista kosteus pääsisi katon alle. Katon vesivahinko voi johtaa jopa sisäilmaongelmiin. Lisäksi kastuneiden kattorakenteiden korjaaminen on kallista, joten kannattaa estää turhat vahingot suojaamalla katto lumiesteiden avulla. Jos vaurioita kuitenkin syntyy – joko lumen liikkeiden tai vaikkapa kovan myrskytuulen takia –, on oleellista paikata katto välittömästi.

Miten lumiesteet asennetaan?

Jos olet rakennusalan ammattilainen tai muutoin kattotöiden erityisvaatimukset hyvin tunteva henkilö, voit harkita asentavasi lumiesteet itse. Lumiesteiden asentaminen ei ole niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Kattoon syntyvät läpiviennit on toteutettava siten, ettei katto ala vuotaa. Lumiesteet pitää mitoittaa oikein ja kiinnittää kunnolla, jotta tuuli tai suojalumi ei saisi niitä putoamaan katolta. Jatkossa kiinnikkeet on tarkastettava puolivuosittain, jotta mahdollisesti löystyneet kiinnikkeet saataisiin kiristettyä. Samalla tutkitaan lumiesteiden yleiskunto siltä varalta, että ne olisi aika huoltaa, uusia tai korjata.

Kattotöiden tekeminen edellyttää myös sitä, että uskaltaa liikkua korkealla ja kaltevalla katolla. Lumiesteet pitää asentaa ennen talven lumia ja pakkasia, joten jäinen katto ei onneksi ole lumiesteitä asennettaessa. Sateet ja syksyn lehdet ovat kuitenkin voineet tehdä katon liukkaaksi, joten varovainen pitää olla. Pelkkä varovaisuus ei aina riitä, joten on suositeltavaa käyttää aina asianmukaisia työturvallisuustuotteita (kuten turvavaljaita).

Lumiesteet

Lumiesteet asennetaan eri lailla eri katoille

Tässä yhteydessä ei tila riitä yksityiskohtaisten asennusohjeiden antamiseen, sillä lumiesteet asennetaan eri tavalla eri katoille. Lumiesteiden mukana saat asennusohjeet eri katoille – tai sitten voit tarkastaa ne netistä eli lumiesteiden valmistajan kotisivuilta. Valmistajat tarjoavat lumiesteiden asennusohjeet erikseen niin kone- ja lukkosaumakatoille, tiilikuvioiselle peltikatolle, tiilikatolle ja itsekantavalle poimulevy- eli peltikatolle. Tavalliselle huopakatolle ja peltikatolle sekä aaltopeltikatolle saattaa käydä sama ohje.

Otetaan pari esimerkkiä. Lumiesteiden asentaminen tiilikuvioiselle peltikatolle tapahtuu pulttaamalla lumiesteet aluspuuhun, eli katteen läpi. Läpiviennit tiivistetään kumitiivisteillä tai tiivistemassalla.

Jos kyseessä on aito konesaumakatto tai sitä uskottavasti jäljittelevä lukkosaumakatto, lumiesteiden kiinnikkeet puristetaan pulteilla vastarautaan peltikaton saumoissa. Kiinnikkeiden korkeus vaihtelee katon erityispiirteiden ja mittasuhteiden mukaan.

Muuta huomioitavaa lumiesteiden asentamisessa
Jotta lumiesteet ja niiden kiinnitykset täyttäisivät kaikki vaatimukset, on lumiesteiden mitoituksessa ja asennuksessa tutustuttava lumiesteiden omiin asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeisiin. Jos olet epävarma lumiesteitä ostaessasi tai asentaessasi, turvaudu ammattilaisen apuun.

Lumiesteitä asennettaessa on muistettava muun muassa se, että kaikkien kattojen kiinnikkeet on asennettava enintään 1,2 metrin päähän toisistaan. Rakennusmääräysten mukaan lumiesteet on asennettava ainakin ovien ja muiden kulkureittien yläpuolelle, eikä oleskeluun varattujakaan alueita saa jättää suojaamatta. Parhaiten lumiesteet kestävät, jos ne asennetaan koko lappeen reunalle.

Lumiesteet on sijoitettava mahdollisimman lähelle katon räystästä ja siten, että lumikuormat siirtyvät kantaviin rakenteisiin. Mitoitettaessa lumiestettä voidaan nyrkkisääntönä pitää sitä, että alle 6 metrin lappeelle riittää yksi lumiesterivi (katon räystäälle), ja yli 6 metrin lappeelle tarvitaan toinen rivi lappeen puoliväliin. Oven kohdalle asennettavan lumiesteen kiinnitykseen ja mitoitukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota: tuolloin esimerkiksi kolmemetrinen lumieste tulee kiinnittää ainakin neljällä kiinnikkeellä.

Lumiesteen mitoituksessa pitää aina ottaa huomioon katemateriaali, katon kaltevuus, lappeen pituus, kattorakenteet, lumiesteen kiinnitystiheys sekä alueen keskimääräinen lumikuorma.

Lumiesteiden asennuttaminen ammattilaisella

Varmista on teettää lumiesteiden asennus asiantuntevalla kattofirmalla. Työ on kotitalousvähennyskelpoinen, eikä se muutenkaan maksa suuria summia. Urakkamaailman mukaan viisimetrisen tiilikaton alla olevan terassin suojaaminen lumiesteillä maksoi alle 450 euroa. Toisessa tapauksessa asennettiin peltikaton lumiesteet yhteensä 18 metrin matkalle, ja se maksoi alle 950 euroa.

Näin pakkaat ja muutat turvallisesti

Varmista jo ennen muuttopäivää, korvaako kotivakuutuksesi muuton aikana mahdollisesti tapahtuneet vahingot. Tieto siitä, että saat tarvittaessa korvauksia, helpottaa hieman muuttopäivään liittyvää stressiä.

Pakkaamisen ja muuttamisen turvallisuudesta ei kannata tinkiä, oli vakuutusta tai ei. Huolehdi muuttajien turvallisuudesta hankkimalla nokkakärryt ja kantoliinat, joilla raskaitakin tavaroita on helppo liikutella. Jos et halua uuden tai vanhan asunnon lattioiden likaantuvan, suojaa ne etukäteen. Jos eteinen olisi täynnä pois potkittuja kenkiä, kasvaisi kompastumisvaara. Kiinnitä ensi töiksesi eteisen ja muiden oleellisten tilojen valaisimet paikoilleen, niin muuttoapulaiset näkevät varmasti eteensä – tämä lisää muuttajien ja muutettavien tavaroiden turvallisuutta. 

Tavaroiden särkyminen tai vahingoittuminen voidaan estää jo pakkausvaiheessa. Lue parhaat vinkit tavaroiden pakkaamiseen ja suojaamiseen!

Mistä muuttolaatikot ja pehmusteet kannattaa hankkia?

Mikään muutto ei onnistu ilman riittävää määrää muuttolaatikoita. Muuttolaatikoiden perässä juostiin ennen kaupasta kauppaan, mutta sittemmin muuttofirmat ovat keksineet alkaa tarjota muuttolaatikoiden vuokrauspalvelua. Tämä on edullinen, ekologinen ja erittäin kätevä vaihtoehto. Saat käyttöösi puhtaat ja kestävät muuttolaatikot, joihin tavarat on kätevä pakata. Muuttolaatikoita on helppo kantaa, ja niitä saa pinottua pakettiautoon tai kuorma-autoon korkeiksi, tasaisiksi pinoiksi. Varaa muuttolaatikoita vähintään yksi per asuinneliö. Jos sinulla on hamsterin taipumuksia, eli 60 laatikkoa ehkä riitä 60-neliöiseen asuntoon, joten varaa ylimääräisiä bokseja. 

Maalarinteipin ja tussin laatikoiden nimeämiseen saat vaikka ruokakaupasta. Astioiden ja muiden särkyvien esineiden suojaamiseen käyvät vaatteet ja sanomalehdet, mutta voit myös ostaa kuplamuovia tai hunajakennolevyjä. Hunajakennolevylle on helppo keksiä käyttökohteita myös muuton jälkeen. Käytä 100-prosenttisen kierrätettävä hunajakennolevy varastointiin, kuljettamiseen (esimerkiksi reunasuojaksi) tai muutoin puun korvikkeena. Hunajakennolevyt ja kuplamuovit voi tilata netistä.

Vinkit keittiön pakkaamiseen

Keittiö

Kun pakkaat astioita, kiedo ne vaatteisiin tai sanomalehtiin, asettele ne tiiviisti ja tuki välit esimerkiksi kartongilla. Jos astiat helisevät, voivat ne mennä rikki. Aterimet voi kääräistä pyyhkeeseen, minkä kääräiset rullalle narun tai teipin avulla. 

Muista, että jauhopakkaukset ja muut kuivaruokapakkaukset ovat painavia. Pakkaa ne pieniin laatikoihin tai kestokasseihin, ja heitä vanhentuneet tuotteet pois. Jääkaapin ja pakastimen sisältö kannattaa pakata vasta muuttopäivänä. Jos mahdollista, syö pakastin tyhjäksi jo etukäteen, jotta voisit sulattaa sen jo ennen muuttopäivää.

Vinkit olohuoneen pakkaamiseen 

Olohuoneen painavimmat laatikot syntyvät kirjoista! Säästä selkääsi ja laita laatikot vain 1/2- tai 1/3-täyteen. Lopun tilat voit täyttää kevyemmillä esineillä, kuten kuplamuoviin kiedotuilla sisustusesineillä. Voit laittaa laatikoihin myös vaatteita, mitkä säilyvät näin siistimpinä kuin jätesäkeissä.

Suojaa televisio ja tietokone hyvin. Teippaa johdot lenkille, ja sitten kiinni laitteeseen. Monen metrin hdmi-piuhat voi pakata myös laatikoihin, mutta tiukalle lenkille teipattuina. Nippuside kestää teippiäkin paremmin. 

Imuroi matot, ennen kuin rullaat ne. Rulla pysyy koossa vaikka joogavyöllä. Jos lipaston laatikoissa on pelkkää paperia tai muuta kevyttä ja ei-särkyvää, jätä laatikot hyvällä omallatunnolla tyhjentämättä. Muista kuitenkin teipata ne kiinni. Tuorekelmu toimii myös tähän tarkoitukseen, eikä se jätä jälkiä. Pöytälevyt voit suojata kuplamuovilla tai liinavaatteilla. Huomio myös kulmat. 

Vinkit makuuhuoneen pakkaamiseen 

Juhlavaatteet kannattaa pakata matkalaukkuihin, jotta ne eivät rypisty. Hienoimmat kengät (tai kengät, joista voi irrota likaa) kannattaa laittaa matkalaukkuihin muovipusseissa. Tavalliset vaatteet voit laittaa myös jätesäkkeihin, joiden suun laitat solmuun.

Pahvilaatikot

Pakkaa vuodevaatteet muuttopäivän aamuna omiin, nimettyihin jätesäkkeihinsä. Heitä sekaan myös ensimmäisen illan ja aamun vaatteet ja peseytymistarvikkeet, kuten hammasharja. 

Sänky kannattaa suojata patjansuojuksen avulla. Tällaisen saat esimerkiksi huonekaluliikkeestä. 

Vinkit muuttoauton täyttämiseen 

Kun muuttoauto saapuu pihaan, lakaise lattia ja vuoraa se pahvilla tai vanhoilla matoilla. Vie ensin tiskikone, ja kiinnitä se liinoilla paikoilleen. Kasaa muovilaatikoita sen ympärille korkeiksi pinoiksi, ja heitä jätesäkit päällimmäisiksi. 

Nosta ruokapöytä muuttoautoon pöytälevy alaspäin, sillä näin voit koota sen päälle painavaakin tavaraa. Purettu kirjahylly kannattaa laittaa pystyasentoon tavaratilan reunaan, jotta se säilyisi ehjänä. Sänky ja sohvatkin kannattaa kuljettaa kyljellään. Tiivistä huonekalujen välit mattorullilla ja kasseilla – näin säästät myös tilaa. Kevyet keittiöntuolit voi laittaa päällimmäisiksi, mutta varmista, etteivät ne putoa tai etteivät niiden jalat osu ikävästi muihin esineisiin. Tuolinjalka voisi rikkoa esimerkiksi taulun tai peilin, joten arvotavarat kannattaakin kuljettaa henkilöautossa. 

Vinkkejä asuntotarjouksen tekemiseen

Olohuone

Omakotitalon tai asunto-osakkeen myyjä saa päättää asunnon hinnan. Taustalla on yleensä asunnon hinta-arvio, minkä on esittänyt kiinteistövälittäjä. Kiinteistövälittäjä on muodostanut hinta-arvionsa muun muassa asunnon koon, kunnon ja rakennusvuoden perusteella. Asunnon ostaja ei välttämättä ole samaa mieltä asunnon hinnasta. Silloin ostaja voi esittää oman tarjouksensa kirjallisen ostotarjouksen muodossa.

Mitä asunnon ostotarjoukseen pitää merkitä?

Jos asuntokaupassa on mukana kiinteistövälittäjä, tehdään asunnon ostotarjous yleensä valmiille lomakkeelle. Lomake voi olla myös sähköinen, jolloin sen allekirjoittaminenkin voidaan hoitaa sähköisesti. 

Asunnon ostotarjouksessa pitää olla kaikki tarvittavat tiedot. Ostotarjouksesta pitää käydä ilmi kaupan kohde, tarjottu kauppahinta ja arvioitu kaupantekopäivä, omistus- ja hallintaoikeuden siirtymispäivä, tarjouksen voimassaolo ja sekä myyjän että ostajan henkilötiedot. 

Lisäksi asunnon ostotarjoukseen tulee merkitä kaupan muut ehdot, kuten ostajan esittämä toive asunnon vapautumisesta sekä ostotarjouksen perumismaksu. Ostaja voi esittää tarjoukselle ehtoja, kuten oman asunnon myymisen tai asunnon kuntotarkastuksen. Jos tarjouksen ehtona on oman asunnon myyntiehto, tarkoittaa se sitä, että ostaja voi perua tarjouksensa, jos ei saakaan omaa asuntoaan kaupaksi tiettyyn päivämäärään mennessä. Jos ehtona on asunnon kuntotarkastus, voi ostaja perua tarjouksena, jos asunnon kuntotarkastuksessa käy ilmi sellaisia seikkoja, ettei hän haluakaan ostaa kohdetta. Asunnon kuntotarkastus voi paljastaa tarpeen hintaville remonteille, joihin ostajalla ei ole mahdollisuutta tai halua sitoutua, ja silloin on hyvä, että tarjouksen voi perua veloituksetta. Asunnon kuntotarkastus maksetaan yleensä puoliksi, mutta tästäkin on hyvä sopia kirjallisesti. Ostaja voi asettaa tarjouksen ehdoksi myös pankin lainalupauksen, jos pankki ei ole vielä ehtinyt antaa lupausta tyydyttävillä ehdoilla varustetusta asuntolainasta.

Miten asunnon ostotarjous valmistellaan?

Kuten sanottu, myyjä päättää asunnon lopullisesta hinnasta. Ostaja saa esittää asunnosta sellaisen tarjouksen kuin haluaa, mutta liian alhaisen hinnan tarjoaminen saattaa vain pitkittää ostoprosessia. Jos asunnolla on paljon kysyntää, saattaa se mennä ”nenän edestä” paremman tarjouksen tehneelle. 

Miten ostaja tietää, mitä asunnosta kannattaa tarjota? Kiinteistövälittäjältä ei välttämättä kannata asiaa tiedustella, sillä tämä on jo esittänyt oman hinta-arvionsa, ja toivoo saavansa kohteelle mahdollisimman hyvän hinnan – onhan hän kiinnostunut myös omasta, asunnon myyntihintaan sidotusta palkkiostaan. 

Asunnon hintaa voi arvioida tutustumalla alueen muiden, samankokoisten ja suurin piirtein saman kuntoisten asuntojen toteutuneisiin myyntihintoihin. Asunnon kunnon, (asunto-osakkeen) hoitovastikkeen suuruuden ja rakennuksen tai taloyhtiön tulevat remontit voi selvittää asuntoa koskevista asiakirjoista. Tulossa olevat putki-, katto- ja esimerkiksi julkisivuremontit ovat kalliita, joten hintaa voi yrittää tinkiä niiden perusteella. Vanhaan asuntoon tarvitaan muitakin päivityksiä. Hintaa voi laskea esimerkiksi sen perusteella, että keittiöremontti tai kylpyhuoneremontti on pian edessä.  

Kiinteistövälittäjältä voi tiedustella, kauanko asunto on ollut myynnissä, ja onko sillä ollut paljon kysyntää. Mikäli ostajaehdokkaita ei ole ollut parijonoksi asti, voi kokeilla tinkiä hinnasta ainakin 5–10 prosenttia. 

Yhtä oikeaa tapaa toimia ei ole. Kun olet asunnon kuntoa ja omaa taloutta pohtimalla päättänyt, mitä haluat asunnosta maksaa, olet valmis esittämään tarjouksen. Varaudu kuitenkin siihen, että myyjä ei välttämättä suostu laskemaan hintaa. Hän saattaa myös esittää vastatarjouksen, mikä osuu jonnekin sinun esittämäsi hinnan ja hänen alun perin päättämänsä myyntihinnan välimaastoon. 

Kysytyimmissä asunnoissa tilanne saattaa olla aivan päinvastainen, eli ostajaehdokkaat joutuvat kilpailemaan kohteesta korottamalla tarjouksiaan yli pyydetyn hinnan. Jos asunto on kovin suosittu, kannattaa olla nopea. Jätä tarjous mahdollisimman pian (vaikka jo asuntoesittelyssä), niin pääset varmemmin kiinni haluamaasi asuntoon.

Velaton hinta tai myyntihinta?

Kysymys merkki

Ensiasunnon ostaja saattaa hämmästellä, miksi asunto-osakkeilla on kaksi eri hintaa. Kyseessä on tuolloin myyntihinta ja velaton hinta, ja se kertoo siitä, että taloyhtiölainaa ei ole vielä maksettu pois. Taloyhtiön laina on voinut muodostua esimerkiksi hiljattain tehdystä putkiremontista. Myyntihinta on se, minkä saa myyjä. Velaton hinta on myyjän osuuden ja taloyhtiölainan pois maksusta koostuvan summan yhdistelmä.

Asunnon ostaja voi maksaa koko kauppasumman kerralla, tai vaihtoehtoisesti pelkän myyntihinnan. Taloyhtiölainaa maksetaan tällöin pois kuukausittain. Taloyhtiölainasta muodostuu kuukausittainen rahoitusvastike, mikä maksetaan yhtä aikaa hoitovastikkeen kanssa. Jos saat pankilta paremman tarjouksen lainasta, kannattaa taloyhtiölaina ottaa omiin nimiin, eli maksaa se pois oman pankin tarjoamalla lainalla. 

Näin tehdään keittiöremontti edullisesti

Keittiö

Jos olet silmäillyt asuntojen myynti-ilmoituksia niin sanotusti ostohousut jalassa, ovat alueesi asuntojen hinnat tulleet sinulle tutuiksi. Jos jokin kohde vaikuttaa olevan selkeästi alle markkinahinnan, on syytä olettaa, että siinä on normaalia enemmän korjattavaa. Esimerkiksi kosteusvauriot, puutteellisesti toteutettu yläpohja tai vailla salaojia olevat perustukset laskevat kohteen hintaa. Jos rahkeet riittävät remonttiin, ei saneerattavaa kohdetta kannata suin päin hylätä. Remonttien teettäminen nostaa asunnon arvoa ja parantaa asumismukavuutta.

Mikäli ei ole valmis satsaamaan aikaa tai rahaa suuriin remontteihin, on parempi silmäillä kohteita, joihin ei tarvitse tehdä suuria remontteja. Kattoremontit, salaojaremontit ja julkisivuremontit ovat niitä kalleimpia remontteja – usein paljon kalliimpia kuin omakotitalon putkiremontit! Kerrostalo-osakkeessa putkiremontti voi maksaa 500– jopa 1000 euroa per neliö, joten on aina mukavampaa, jos sekin on jo tehty. Pintaremonttien ja esimerkiksi keittiöremonttien tekeminen tulee paljon edullisemmaksi. Asunnon seinät voi saada maalattua jo muutamalla satasella. Keittiönkin ilmeen saa modernisoitua edullisimmillaan jo parilla tonnilla. Oman asunnon remontit oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Jos tilillä ei ole tarpeeksi käteistä, voit hakea lainaa netistä. Joustava laina hyvällä korolla ei rasita taloutta liikaa.

Mitä pitää huomioida ennen keittiöremonttia?

Keittiöremontista haaveilevan pitää selvittää, tarvitaanko keittiöremontille lupaa. Asunto-osakeyhtiössä saatat joutua tekemään remontti-ilmoituksen, kun taas omakotitalon omistajan kannattaa varmistaa, tuleeko hänen ottaa yhteyttä oman paikkakunnan rakennusvalvontaan. 

Jo keittiöremontin suunnitteluvaiheessa kannattaa olla yhteydessä alan ammattilaisiin, jos aiot teettää keittiöremontin vieraalla. Helpoin keittiöremontti on joltain remonttifirmalta avaimet käteen -pakettina tilattu urakka. Keittiöremontit on helppo kilpailuttaa netissä. Varsinkin isommilla paikkakunnilla on rutkasti remonttifirmoja, joilta pyytää tarjouksia. Muista kirjalliset sopimukset, niin vältytte erimielisyyksiltä. 

Mikäli kuitenkin tahdot teettää keittiöremontin mahdollisimman edullisesti, tulee sinun osallistua urakkaan itse niin paljon kuin mahdollista. Omin päin ei saa tehdä sähkö- ja putkiasennuksia, joten vähintään näiden alojen ammattilaisiin on hyvä ottaa yhteyttä jo hyvissä ajoin.

Mieti, mitä kaikkea haluat teettää keittiöremontin yhteydessä. Maalataanko seinät, entä katto? Pitäisikö lattia uusia, entä kodinkoneet? Voisiko keittiönkaapit maalata niiden uusimisen sijaan? Jos lattia on vino tai huonokuntoinen, kannattaa se uusia tilan ollessa tyhjä – myöhemmässä vaiheessa laattojen, laminaattien tai lankkujen vaihtaminen olisi paljon työläämpää. Lähes kaikki lattiamateriaalit voidaan myös maalata, paitsi muovimatto. Maali sopii myös seinien ja katon sekä kaapinovien ilmeen piristämiseen. Vaaleaksi maalattu katto korottaa ja valaisee tilaa! Jos päädyt keittiönkaappien uusimiseen, mieti, onko jäteasema niille paras osoite. Keittiön kalusteita voi käyttää esimerkiksi autotallissa, tai ne voi myydä eteenpäin netissä.

Kodinkoneiden uusiminen energiatehokkaampiin on hyvä investointi. Integroidut kodinkoneet ovat tyylikäs vaihtoehto. Muista tarkastaa, että kaikille kodinkoneille on riittävästi pistorasioita, ja ettei jääkaappi tule liian lähelle liettä. Keittiöremontin yhteydessä on helppoa hoitaa kuntoon myös valaistus, mikä on keittiössä erityisen tärkeä turvallisuustekijä. Hyvien työvalojen avulla on helppo kokata. Lisäksi tarvitaan ainakin viileäsävyistä valoa antavaa yleisvaloa, mahdollisesti myös tunnelmavalaistusta.  

Jos taloon on kohta tulossa putkiremontti, voidaan keittiön osuus hoitaa kuntoon jo keittiöremontin yhteydessä. Putkien ja sähkövetojen lisäksi kannattaa miettiä ilmanvaihtoasioita. Ainakin liesituulettimelle on tarvetta.

Miten keittiön saa uusittua mahdollisimman edullisesti?

Putkimies

Jos keittiö pitää saada uusittua mahdollisimman edullisesti, kannattaa harkita kaapistojen ja laatikostojen säilyttämistä. Hiominen ja maalaaminen saavat puuovet uudenveroisiksi. Myös D-C-Fix -kalvoa kannattaa harkita. Se on kontaktimuovin kaltainen kalvo, jolla saa päällystettyä pintoja kestävästi. Jos keittiönkaappien rungot ovat hyvässä kunnossa, voidaan niihin ehkä vaihtaa tai teettää uudet ovat – sekin on usein edullisempaa kuin kaappien vaihto kokonaan. Sisustusblogeissa tapaa myös avohyllyjä. Voisiko kaapinovet jättää kokonaan pois?

Voit myös etsiä nettikirpputoreilta keittiön kaapistoja. Tärkeimpiä keittiönkaappeihin liittyviä seikkoja on se, että niitä on tarpeeksi. Arvioi säilytystilan tarve mieluummin ylä- kuin alakanttiin!

Myös kodinkoneet voi hankkia käytettyinä. Kannattaa tosin ottaa huomioon, että vanhat kodinkoneet voivat olla melkoisia energiasyöppöjä. Lavuaarinkin voi löytää käytettynä, esimerkiksi kierrätyskeskuksesta. Sieltä löydät myös laattoja välitilaan, mikä voidaan toki myös maalata. Puinen työtaso voidaan hioa ja öljytä – ellet vala betonista uutta! Keittiöön saa uutta ilmettä myös uudella matolla ja muilla uusilla tekstiileillä, joten keittiöremontista voi selvitä jopa satasilla. 

Ohjeet oman rannan remontointiin

Nainen seisoo rannalla

Oletko niitä onnellisia, joilla on oma ranta? Ota siitä kaikki ilo irti. Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten tuosta suotuisasta ajanjaksosta kannattaa nautiskella uiden, veneillen, ottaen aurinkoa ja ihaillen auringonlaskua laiturilta. Jos ranta on päässyt vuosien mittaan rehevöitymään ja valkean hiekan sijaan varpaat uppoavatkin mutaan, on aika rannan remontoimiseen. Sitten voidaankin hankkia laituri omaan rantaan!

Voiko rannan jättää luonnontilaan?

Periaatteessa kukaan ei velvoita sinua leikkaamaan nurmikkoa tai niittämään kaisloja rannasta. Asuntojen hinnat toki saattavat nousta, kun niiden ympäristöstä pidetään huolta. Luonnontilaan jätetty ranta kannattaa niittää tai ruopata viimeistään ennen kiinteistön myyntiä, sillä ostajiin tekee vaikutuksen hyvä uimaranta – sekä kaunis näkymä järvelle. Myös vuokrakäytössä oleva mökki on suositumpi, kun ranta on siisti ja hoidettu. 

Jos pitää rannan luonnontilassa, pääsee helpolla työnteon suhteen. Yksi vaihtoehto on niittää vain osa rannasta sirpillä tai viikatteella. Näin vene on helppo laskea vesille, ja uimaankin pääsee helposti. Lopun rannan voi antaa kasvaa kaislaa. Niitto onnistuu sekä veneestä käsin että kahlaamalla, jos niitettävä alue ei ole suuren suuri. Isot ranta-alueet on kätevin niittää koneellisesti. Säästät kustannuksissa, jos naapuritkin tilaavat raivauksen samalla kertaa. Koneurakoitsijalta voi pyytää tarjouksen myös hiekan tuomisesta rantaan.

Yksi vaihtoehto maisemanhoitoon on laidunnus. Voit hankkia kesälampaita, mitkä pitävät mökin tai omakotitalon piha-alueen siistinä. Aitauksesta ja lampaiden hoidosta sekä valvonnasta sovitaan erikseen. 

Ranta-alue voi olla niitettävä vuosittain

Niitettävä ranta

Oikein rehevät rannat on niitettävä jopa vuosittain. Näin ei tarvita kerralla kovin suurta urakkaa. Helpointa niittäminen on syksyllä ja talvella jään päältä. Jos ranta on jo päässyt kasvamaan umpeen, kannattaa ensimmäinen niitto tehdä kesäkuun lopulla (ennen kuin kasvit kukkivat) ja sen jälkeen kerran kuussa. Mitä lähempänä juuria kaislat niitetään, sen parempi. 

Niitetyt kaislat tulee kerätä pois rannasta. Kun kaisla- ja muu kasvijäte hajoaa rannalla, vapautuu veteen muun muassa levien määrää lisääviä ravinteita. Minne kaisla sitten voidaan laittaa? Se voidaan kompostoida tai käyttää peltojen ravinteeksi. Syrjäisillä alueilla kaislajätettä voi myös polttaa, paitsi tietenkin metsäpalovaroitusten aikana. Myös jäteasemilla otetaan vastaan kaislajätettä.

Muista, että jos ranta-alueellasi esiintyy suojeltavia kasvi- tai eläinlajeja, kasvillisuuden niittäminen ei välttämättä ole sallittua – asian tiimoilta kannattaa olla yhteydessä ympäristöviranomaisiin.

Kaislan poistoon voi tarvita lupaa

Mikäli kaislat poistetaan koneellisesti, tulee työstä ilmoittaa ympäristönsuojeluviranomaisille. Ilmoituslomake on helppo täyttää netissä. Muista, että se pitää tehdä kuukautta etukäteen, työstä on ilmoitettava myös vesialueen omistajalle, ja että tarvitset naapureilta kirjallisen suostumuksen. Jos suostumusta ei saada, tulee hankkia lupa aluehallintovirastolta – samoin kuin yli 500 kuutiometrin ruoppauksissakin. 

Konetöistä on tehtävä aina vähintäänkin ilmoitus

Kun remontoit rantaviivaa maan puoleiselta osalta, saatat tarvita lupaa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Vähäinen lietteen, matalikon tai vastaavan haitan poistaminen on sallittua, jos haitallisia muutoksia tai huomattavaa haittaa ei ole luvassa vesialueen omistajalle. Kiviä ja puita voi poistaa omalta maaltaan ilman lupia. 

Periaatteessa kaikenlaiset käsityönä tehtävät kaivu- ja täyttötyöt voi tehdä ilman lupien hakemista, mutta konetyöt tarvitsevat lupaa. Jos ruopattava massa on tilavuudeltaan yli 500 kuutiota, tarvitaan aluehallintoviraston lupaa. Pienemmästä ruoppauksesta tehdään ilmoitus ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle. Jos on vaarana, että toimenpide haittaa luontoa ja kalakantoja, asia ohjataan eteenpäin aluehallintoviraston käsittelyyn. 

Kaunis ilta

Ruoppaus tarkoittaa pehmeiden maamassojen koneellista poistamista. Yleensä käytössä on telaketjuvetoinen kaivinkone, mikä kulkee joko maata pitkin tai ponttoonilautalla. Ruoppaus samentaa veden pitkäksi aikaa, joten se kannattaa tehdä keväällä, syksyllä tai mahdollisuuksien mukaan talvella, eli jään päältä. Ruoppausmassoja ei saa luvatta jättää toisen maanomistajan maa-alueelle eikä vesialueelle. Massat on siirrettävä paikkaan, mistä ne eivät pääse takaisin vesistöön esimerkiksi tulvan, aallokon tai sateen takia. Myös ruoppaustyöstä aiheutuneet jäljet on siistittävä luonto- ja vesiympäristö maisema-arvoineen huomioiden. Ruoppauksen jälkeen rantaan voidaan tuoda hiekkaa uimarannan perustamista varten. 

Monet kotitaloustyöt oikeuttavat vero- eli kotitalousvähennyksiin. Rannan ruoppaus ei kuitenkaan ole tällainen työ, vaan sen pitää maksaa kokonaan omasta pussista. Rannan remontointi on kuitenkin hyvä sijoitus, lisäähän se sekä asumismukavuutta että kiinteistön arvoa.